FC Mihin Palloseuran syntyperä:

Joutuisat pelit Kuopion uimahallin takapihalla ennen harjoituksia ja varsinkin jälkeen, kovassa tuiskeessa ja lumenpaljoudessa olivat jokseenkin erittäin kiivaita ja rankkoja. Lumihangessa oli kiva kuitenkin pelata. Pelaamisesta tuli tapa ja peleistä muodostui joillekin pelaajista jopa tärkeämpi tapahtuma kuin omat varsinaiset harjoitukset viereisessä Niiralan jäähallissa. Kunnianhimoisimmat pelaajat pelasivat hankijalkapallon loppuun saakka, silläkin uhalla etteivät kerkiäisi aivan harjoituksien alkuun. Ehkä kovat pelaajat, mutta ei aivan niin kunnianhimoiset jättivät pelin kesken, ja läksivät keskittäytymään harjoituksiin.

Ottamaan spurtteja, erkkaroimaan mailoja, notkumaan vielä vähäksi aikaa pleksin taakse, katsomaan ukkojen harjoituksia, pukemaan varusteita.

" Paskat! Pelataan tämä peli loppuun, ne pelaa jotka haluaa voittaa. " , muistan tulevan FC Mihin Palloseuran puolustuksen johtajan Matias Pulkkisen tokaisseen kun joku oli poistumassa kesken pelin.

Tuolloin ei Matias vielä tiennyt minkä joukkueen kapteeniksi hänet valittaisiin. Joukkueen joka tulisi taistelemaan umpisuossa tai -hangessa. Siihen vaaditaan äärimmäistä taistelutahtoa ja lujuutta.

Kysymys on kuitenkin ennen kaikkea voittamisesta, halusta voittaa, kukistaa vastustaja, tavalla ei väliä. Luonne ratkaisee.

Ei Matias sen kummemmin halunnut mennä erkkaroimaan mailojaan, valmistautumaan harjoituksiin. Miksikö? No eihän harjoituksissa ole paljon mitään voitettavaa, siellähän vaan harjoitellaan. Ketä vastaan siellä pelataan? Itseäänkö? Ei siinä synny tarpeeksi kaksinkamppailua. Vai vastustajaako tietenkin? Niinpä tietysti, paljon 1 vs. 1 harjoitteita, ei se ole peliä. Ne on vaan yksittäisiä tilanteita. Entäs loppupeliosuus? Siinähän pelataan. Totta. Mutta sehän alkaa vasta 45 minuutin harjoittelun jälkeen, mikä kiire siis tässä harjoituksiin on? 

Kyse on PELIEN voittamisesta, se on synnynnäistä. Ei pelipäivinä pelattu paljoakaan uimahallin takana. Ei tarvinnut, oli toinen peli edessä. Ihan sama mikä peli, kunhan siinä vain lasketaan maalit.

Arvokisoihinko uimahallin takapihalta?

You bet your ass.

Eräänä normaalina päivänä joukkueen Yleispelaaja selaili tuttuun tapaansa internet sivuja ja sieltä löytyi kaikille avoimet MM-kisat. Umpihankifutis 2004. Joukkueen ensimmäiset arvokisat.

Se kun eiiiii-jih!

Tästä se sitten alkoi, ei tarvinnut 2 kertaa kysyä. Joukkueeseen ilmoittautui kymmenkunta pelaajaa. Ensimmäisten joukossa oli nuori vasa Matti Markkanen. Ei yhtään sen nuorempi kuin valtaosa muistakaan, mutta vaikuttaa nuoremmalta lukuisten kommellustensa kanssaan ja yleisen huonon tuurinsa takia.

Nimi.

Mihin oma kommentti nimensä alkuperästä:

Mattia alettiin kutsua Mihiksi. Se jotenkin sopi hänelle. Hassulle ihmiselle hassuhko nimi. Mihi oli hankipeleissä melko vikkelä kaveri ja tuntui aina painavan täysillä. Jopa esimerkillistä taistelutahtoa. Koko joukkueen ilmentymä, maskotti, niin ainakin luultiin.

Joten nimeksi tuli FC Mihin Palloseura. Ei haluttu mitään liian erikoista, eikä mitään täysin pelleilevää nimeä, joita kisojen ilmoittautumis listalla näytti jo olevan, toinen toistaan hauskempia.

FC tuo nimeen sitä perus, sanotaanko nyt suoraan paskaa. Palloseura voidaan luetella vähintäänkin samaan kastiin.

Mihi puolestaan antoi omille pelaajille tyydytyksen, jotka tietävät mistä se tulee, kun samalla se antaa vastustajalle joukkueesta melko heikon kuvan. Mikä Mihi? Täysin mitäänsanomattomalta kuulostava joukkueen nimi. Ei se ainakaan hyvä voi olla.

Itse Matti "Mihi" Markkasen panos kisoihin.

Odotukset olivat kovat, niin pelaajana kuin maskottina.

Kaikki pettyivät.

Matti ei lunastanut ensimmäistä kisapassiaan eikä seuraaviakaan, mieh.. pojasta ei ole kuulunut mitään.

Loppusanat:

Tänä päivänä FC Mihin Palloseuran nimen merkityksellä kolmien arvokisojen jälkeen on käynyt päin vastoin. Itse pelaajille se edustaa alimman arvostuksen köyhää mielikuvaa, kun taas vastustajille se edustaa kunnioitettavasti lähes täydellistä puolustusta ja hirvittävää voitontahtoa omaavaa joukkuetta.

Terveisin, Miekone.